Mitä tapahtui Joensuun Draft-ohjelmassa vuonna 2020?

Vuonna 2020 rikottiin yhden vuoden hakijamäärä Joensuussa, ja otettiin käyttöön etävalmennusmalli. Keväästä 2020 alkaen Draft-ohjelma alkoi julkaista erilaisia asiantuntija-artikkeleita.

4.2.2021

Heikki Immonen, Karelia-ammattikorkeakoulu

Kolme hakua todisti hakijoiden keski-iän nousua

Joensuun Draft-ohjelmassa järjestettiin vuonna 2020 kolme hakua: tammikuussa, toukokuussa ja syyskuussa. Hakijamäärissä tehtiin uusi ennätys. Ensimmäisen kierroksen hakijoita kolmessa haussa oli yhteensä 46, joista 18 valittiin mukaan Draftin ensimmäiseen vaiheeseen. Jatkovaiheeseen haki yhteensä 7 tiimiä, joista 4 valittiin jatkovaiheeseen.

Yhteistä vuoden 2020 hauille aiempiin vuosiin verrattuna oli hakijoiden keski-iän nousu. Monet hakijoista olivat palkkatöissä tai alanvaihtajana toista tutkintoaa Karelialla, Riverialla tai Itä-Suomen yliopistolla opiskelevia. Kokemus näkyi hakemusten laadussa ja liikeideoiden parantuneissa toteuttamismahdollisuuksissa.

 

W-Power-hankkeen toinen kansainvälinen haku

Draft-ohjelman kanssa tiivistä yhteistyötä tekevä kansainvälinen W-Power-hanke toteutti toisen kansainvälisen haun syksyllä 2020. Pohjois-Karjalasta W-Powerin haussa valittiin yhteensä neljä naisyrittäjätiimiä:

  • Höllää hetkeksi ja Ennenku mie romahan -luontoelämykset / FoRest Mood -tiimi: Marjut Räty, Tytti Alastalo, Satu Ketonen, Susanna Manninen
  • Luonnonkaunis-kotipaketti / KANTO Kosmetiikka: Oiteli Lasarov and Ilmeini Lasarov
  • Kalevalaisen naisen viisaus nykynaisen voimavaraksi /Riitta Ward and Raija Kivimetsä
  • Ratkotaan yhdessä työtilojen ongelmat ja voidaan paremmin / Minna Nirkko

 

Uusia yrityksiä – esittelyssä Löytönen Wallpaper

Ruutukaappaus Löytönen Wallpaperin Instagram-feedistä @loytonenwallpaper

Vuoden 2020 aikana Joensuussa Draft-ohjelmaan osallistuneet tiimit rekisteröivät yhteensä 6 uutta yritystä. Näistä yksi mielenkiintoisimmista on Anniina Löytösen Löytönen Wallpaper. Löytönen Wallpaper suunnittelee tapetteja tilaustöinä ja myy designejaan myös verkkokaupan kautta. Tapetit painetaan uudenlaiselle tapettimateriaalille, mikä ei vaadi liistereiden käyttöä.

 

Juuriskan piipusta savu kohoaa

Ruutukaappaus Juuriskan Instragram-feedistä @juuriska

Tammikuussa 2019 perustettu Juuriska Oy otti osaa Draft-ohjelman jatkovaiheeseen alkuvuodesta 2020. Siskosten Päivin ja Sannan perustama gluteenittomia hapanjuurileipiä ja muita tuotteita valmistavan leipomon suosio ylitti odotukset. Leivät levisivät nopeasti eri jälleenmyyjille Pohjois-Karjalassa, ja Juuriska myy leipiä myös suoraan asiakkaille. Edessä häämöttää kasvu maakunnan ulkopuolelle.

 

Korona siirsi toiminnan verkkoon

Koronan vuoksi ohjelma siirtyi etämoodiin viikolla 10. Pian huomattiin, että Teams-sovelluksen kautta tarjottava valmennustyö on vähintäänkin yhtä laadukasta kuin fyysiseen tapaamiseen perustuva, ja lisäksi etäpalaveeraus on myös aikataulullisesti parempi ratkaisu. Toukokuun 2020 Draft-haku toteutettiin ensimmäistä kertaa etänä.

 

Uusia valmentajia mukaan

Ensimmäistä kertaa ohjelman historiassa kokeiltiin usean valmentajan mallia. Tässä mallissa Karelian opetus- ja TKI-henkilökunnasta valikoitu joukko valmentaa Draft-tiimejä siten, että jokaisella tiimillä on valmentajanaan tarvittavalla toimialatuntemuksella varustettu asiantuntija. Kokemus on ollut positiivinen mukaan lähteneille valmentajille, sillä oppiminen ei Draft-ohjelmassa ole yksisuuntaista.

 

Julkaisuja ja asiantuntija-artikkeleita

Keväällä 2020 otettiin käyttöön uusi viestinnällinen strategia, missä ohjelman sivuille tuotetaan julkaisuja sekä työohjeita yrittäjyyttä suunnitteleville. Vuonna 2020 sivustolle tuotettiin 30 julkaisua. Lisäksi ohjelmalle perustettiin omat Twitter ja Instagram -kanavat.

Vuonna 2020 sivuilla vieraili 4870 uutta kävijää (kasvua 50,4 % vuodesta 2019), ja sivujen katseluita oli yhteensä 15681 (kasvua 47,7 % vuodesta 2019). Suosituimmalla kirjoituksella oli 702 lukijaa, kun vuoden 2019 suosituin kirjoitus keräsi 200 lukijaa.

Tässä joitakin poimintoja kirjoituksista: